tiistai 28. helmikuuta 2012

Uusia reseptejä ja kokeiluja odotellessa

Hiljaiseloa vietellään kokkailun osalta nykyään monista syistä; 1.Yritän nyt oikeasti viimein laihduttaa ruokavalion avulla kesään asti (ainakin), eli proteiineja,proteiineja ja lisää proteiineja. 2. Ensimmäisen syyn vuoksi syön kunnon lounaan, mutten päivällistä. Ja yleensä lounastan koulullani, joten kotona ei tule tehtyä kuin oikeastaan puuroa. 3. Innostus myös kokkaukseen hieman vähissä juuri nyt, pitää lukea pääsykokeisiin niin ei kovin ehdi/jaksa.


Viikonloppuna aion yrittää olla taas ahkera ja tehdä jotain kunnon ruokaa, kalkkunanjauhelihaa pakastimessa odottelee, että ehkäpä mausteisia lihapullia on luvassa?

Älkäätte kuitenkaan pelänneet lukijat (jos täällä sellaisia on), luvassa on myös paljon ohjeita uusiin herkkuihin. Lähden 10. päivä kohti kotiseutua tekemään veljeni rippijuhliin tarjottavia, niin niistä lupaan päivittää ohjeet tännekkin. Silloin siis taas vähän ahkerammin tulee päivitystä.

Haaste!

Sain blogihaasteen Lukan lusikassa- blogilta. Tehtävänä on esitellä viisi blogia (ruokablogia/ruuasta bloggaavia), jotka tarjoavat mielenkiintoista sisältöä mutta joiden lukijamäärä (ei tarkoita yksittäistä käyntimäärää) on vielä alle kaksisataa. 


Haastetta oli mukava alkaa suorittaa ja päätinkin toteuttaa sen heti näin sairaspäivänäni :D
Laitan haasteen eteenpäin seuraaville:



Chilipaprika
http://vasemmistoliitonkasvissyojat.blogspot.com/
Todella kiva blogi joka tarjoaa herkullisia kasvisruokareseptejä. Itse bongailen täältä maistuvia kasvisruokia omaan käyttöön. Blogin ulkoasu on ihanan chilinen :)


Musta mutta valkoinen
http://mustamuttavalkoinen.blogspot.com/
Kauniita ja herkullisia ohjeita kauniilla sivupohjalla. Mukana on ihanan eksoottisiakin makuja, jotka houkuttavat kovasti omia makuhermojani.


Maximuksen rajoitetut herkut
http://www.rajoitetutherkut.vuodatus.net/
Gluteenittomia,soijattomia,maidottomia ja munattomia ohjeita. Herkullisia reseptejä niihin kokkaushetkiin kun pitää ottaa sukulaisten ruoka-allergioita huomioon. Käteviä itse testattuja ohjeita, joten ohjeisiin on näin uudenkin kokeilijan helppo luottaa. 


Safkaseireeni
http://safkaseireeni.blogspot.com/
Niin kauniita kuvia ja herkullisen näköisiä ruokia, nälkä tulee aina kun tänne eksyy :P. Todella kiva ruokablogi ulkonäkönsäkin puolesta.


Crème de la crème
http://kermojenkerma.blogspot.com/
Ihania ruokia laidasta laitaan, ja kivoja pikkuisia omia lisäyksiä sinne tänne. Blogin ulkoasu taas kerran ihanan selkeä.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Twister punch - melkoisen twistaava booli

Pakko sanoa että kehitin ihan vahingossa parhaimman boolin ikinä, omaan makuun kyseinen juoma on tarpeeksi raikas, makea ja marjainen. Tällä ohjeella (pienemmässä mittakaavassa toki) saa myös herkullisen twister-drinkin yhdelle hengelle. Twister nimi tulee siitä että booli maistuu ihan Twister mehujäälle :)



Twistaavaa boolia (1,5 litran kannullinen tällä ohjeella)

Iso jääkimpale
1dl Finlandia lime fusion vodkaa
1,5dl mansikkamehutiivistettä
Zombie-marja Jaffaa oman maun mukaan (aika reippaasti saa laittaa, tulee hyvät hapot)

Kaada ensin jääkimpaleen päälle vodka, sitten mansikkamehutiiviste ja lantraa lopuksi zombie Jaffalla. Sekoita boolia varovasti jotta viinat nousevat pohjalta. Parempaa tästä saisi kesällä laittamassa mansikoita ja vaikka karpaloitakin maljan pohjalle, ja koristeeksi mintunlehtiä.