torstai 6. kesäkuuta 2013

Unelmatorttu

P. ei ollut koskaan syönyt kääretorttua, eikä tietenkään liiemmin suomalaisten suosimaa Unelmatorttua! Tässäpä herkullisen unelmatortun ohje siis herkkusuille.



UNELMATORTTU
Pohja:
3 munaa
1,5dl sokeria
1dl perunajauhoja (joskus laitan myös 0,5 perunajauhoja ja 0,5 vehnäjauhoja, pelkällä perunalla vaan kuohkeampi lopputulos)
4rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta

Täyte:
150g voita / margariinia
2dl tomusokeria
1 keltuainen
2tlvanilijasokeria tai 1tlnestemäistä vanilijaa

Vaahdota sokeri ja munat kuohkeaksi. Siivilöi jauhot joukkoon ja kääntele nuolijalla taikinaan. Paista 200 asteessa 8 minuuttia. Käännä pohja sokeroidulle leivinpaperille ja vedä päällimmäinen leivinpaperi pinnasta irti.

Valmista täyte vaahdottamalla pehmeähkö voi/margariini ja tomusokeri keskenään. Lisää keltuainen ja vanilija. Levitä pohjan päälle tasaisesti ja rullaa tiiviisti. Anna tekeytyä hieman jääkaapissa ennen nauttimista. 

tiistai 28. toukokuuta 2013

Paneroidut täytetyt kanarullat ja itsetehdyt ranskalaiset

Tehtiinpä tosi herkkuruokaa tänään yhdessä kotosalla, parasta kanaa pitkästä aikaa.



KANARULLAT
4 broilerin rintafilettä/minuuttipihviä
Yrttituorejuustoa
Pippuria
Valkosipulijauhetta
Vehnäjauhoja
1 kananmuna
Korppujauhoja

Nuiji kananfileet ohuiksi joko lihanuijalla tai paistinpannulla kahden leivinpaperipalan välissä. Sekoita tuorejuuston sekaan valkosipulijauhetta ja pippuria, levitä tuorejuustoa kanafileelle ja rullaa tiiviiksi rullaksi, lävistä hammastikulla odottelun ajaksi. Toista jokaisen kanafileen kohdalla. Levitä jauhot, kananmuna ja korppujauhot omiin kulhoihin. Pyöritä kanarullia ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa (joka on vispattu rikki) ja lopuksi korppujauhoissa. Lämmitä paistinpannu keskilämmölle ja lisää öljyä, paista kanarullia tasaisesti jokaiselta sivulta kunnes ovat ruskeita. Lämmitä uuni 170 asteeseen ja aseta kanarullat uunivuokaan ja paista 30 minuuttia. 

RANSKALAISET
Kiinteitä perunoita ruokailijoiden määrän mukaan
Kuumaa vettä
Suolaa
Öljyä
Ranskanperunamaustetta

Kuori ja pilko perunat sopiviksi ranskalaisiksi. Aseta kulhoon ja peitä kuumalla vedellä, anna liota 30 minuuttia. Kaada vesi pois perunoista ja lisää öljy ja mausteet, sekoita tasaisesti. Levitä ranskalaiset tasaisesti uunipellille ja paista 225 asteessa 10 minuuttia, tämän jälkeen käännä pelti ja paista 17 minuuttia lisää, tai kunnes ranskalaiset ovat saaneet hyvän värin.

Kanarullaset pannulla paistumassa ennen uunia, sulassa sovussa siinä ovat.

Sipulikeitto - luxusta arkiruokailuun

Itse olen kova sipulikeiton ystävä, parempi puolisko ei sitten olekaan. Siispä sipulikeitto on harvinaista arkiherkkua jota teen tilaisuuden tullessa. Tässä itselle hyväksi kehitelty sibalikeitto ohje jonka herkullinen maku saadaan aikaan tummalla oluella. Kuvan soppaan lurahti hitusen liikaa juustoa


SIPULIKEITTO - kahdelle

5 sipulia
4 valkosipulinkynttä
25g voita
Lihaliemikuutio
1dl tummaa olutta
Suolaa
Pippuria
Vaaleaa leipää
juustoraastetta

Pilko sipulit ja valkosipulit. Kuumenna kattila miedolla lämmöllä ja lisää voi. Lisää sipulit joukkoon ja anna kuullottua miedolla lämmöllä 10 minuuttia kunnes ovat pehmeitä ja karamellisoituneita. Lisää olut sipulien joukkoon ja anna hautua 10 minuuttia. Valmista lihaliemikuutiosta n. 6dl lihalientä. Lisää liemi sipulien sekaan kun olut neste on haihtunut suurimmaksi osaksi. Jätä keitto porisemaan miedolle lämmölle 20 minuutiksi. Testaa maku ja lisää mausteita oman mielen mukaan. Jaa keitto kulhoihin ja lisää sekaan palasia vaaleaa leipää ja juustoraastetta. Käytä uunin grillivastuksien alla kunnes juusto on sulanut keiton pintaan. Nautiskele autuaasti.

Banaanipalat

Liittyen edelliseen postaukseen banaanista tehdystä jäätelöstä, törmäsin Pinterestissä tällaiseen ratkaisuun missä banaaninpalat kuorrutettiin suklaalla ja pakastettiin. Lopputuloksena tuli herkullisia banaaninaposteltavia :) 


BANAANIPALASET

2 isoa hyvin kypsää banaania
100g suklaata (laitoin itse puolet tummaa puolet maitoa)
0,5dl kermaa

Sulata suklaa ja kerma kattilassa. Pilko banaanit sopiviksi suupaloiksi ja kuorruta suklaalla. Pakasta ja nauti 2 tunnin kuluttua. 

Kermajäätelöä ála neiti E.

Aiemmin postaamista marengeista jäi 3 keltuaista sitten ylitse, niin päätin tehdä jäätelöä pienen annoksen pakkaseen :) tuli tosi herkullisen kermaista jäätelöä helposti tällä ohjeella jonka vääntelin internetin avustuksella.


KERMAJÄÄTELÖ

3 keltuaista
2dl kuohukermaa
1,5dl sokeria
1tl vanilijasokeria
2cl creme de menthe likööriä (Kissanminttua)

Vaahdota kerma. Vaahdota sitten sokeri ja keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot ja lisää vanilijasokeri ja alkoholi (alkoholi auttaa jäätelön jäätymisessä sopivan pehmoisaksi). Kaada jäätelö pakastusrasiaan ja laita pakkaseen n.2 tunniksi ennen nauttimista.

Kuvassa jätski on tarjolla itsetehdyn suklaakastikkeen kanssa ;) melko lyömätön makupari, vadelmahillo toimi myös jätskin kanssa tosi hyvin.

Marengit

Jäsen P. ei ollut aiemmin ikinä syönyt itse tehtyjä marenkeja, joten tartuin tuumasta toimeen ja väkersin satsin marenkeja meille popsittavaksi :) Harmi vaan ettei ole pursottimia täällä omalla asunnolla kun kakkuja tulee harvemmin täällä koristeltua, no nyt tyydyttiin kökkö-mallin marenkeihin.



SIMPPELIT MARENGIT - kaksi pellillistä kökköjä

3 valkuaista
1,5 dl sokeria
2tl sitruunamehua

Vatkaa valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi (kun kulhon voi nostaa ylösalaisin vaahdon valumatta on vaahto tarpeeksi kuohkea) sähkövatkaimen keskinopeudella. Lisää sokeri ruokalusikallinen kerrallaan sekoittaen taikinaa yhä sähkövatkaimella. Nosta sähkövatkaimen tehoja kunnes sokeri on sekoittunut vaahtoon, testaa välissä pyörittämällä taikinaa sormien välissä, jos tunnet sokerirakeita jatka vatkaamista. Lisää viimeiseksi sitruunamehu ja sekoita se suurella teholla vaahtoon. Nostele marenkikökköjä uunipellille ja jätä pellit huoneenlämpöön 45 minuutiksi. Lämmitä uuni 110 asteeseen ja paista marenkeja 30 minuuttia. Käännä pellit tasaisen paistumisen edistämiseksi ja vaihda peltien paikkaa uunissa (alempi pelti ylemmäksi etc.) Paista taas 30 minuuttia. Käännä lämpö pois uunista ja jätä marengit uuniin vähintään tunniksi, mieluusti pidemmäksikin aikaa. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa.


Pannukakku - arkiherkkuja

Meillä tykätään nauttia pannaria torstaisin hernekeiton päätteeksi :P olen itse omaksunut repertuaariini tämän Kinuskikissalta löytyvän maailman parhaan pannarin -reseptin.


PANNARI - Iso uunipellillinen

8dl maitoa
2 kananmunaa
2dl sokeria
1rkl vanilijasokeria
1rkl kardemummaa
1tl suolaa
1tl leivinjauhetta
4dl vehnäjauhoja
150g margariinia sulatettuna

Mittaa maito kulhoon ja sekoita joukkoon munat. Vispaa loput ainekset taikinaan ja pistä jääkaappiin 30 minuutiksi. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja paista pannaria n.30 minuuttia.

Helppoa kuin heinänteko suorastaan! Ja itse nautin pannarin aina vadelmahillolla kuten kuvasta huomaa.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Persikkapiirakka

Oltiin Helatorstaina kirkkoilemassa ja käytiin kirkkokahveillakin, jossa oli tarjolla persikkapiirakkaa! Yhtä suosikkiani siis piirakoista :). Siitä tulikin sitten suuri innostus leipoa persikkapiirakka kotona, äitienpäivän kunniaksi myöskin. 


PERSIKKAPIIRAKKA

Pohja:
100g margariinia/voita
0,5dl sokeria
1 kananmuna
1tl leivinjauhetta 
1tl vanilijasokeria
1,5dl vehnäjauhoja

Vaahdota voi ja sokeri keskenään, lisää kananmuna. Lisää sitten jauhot ja vanilijasokeri. Muotoile taikinaksi ja painele (itse vaan läiskin piirakkavuokaan laiskasti) voideltuun piirakkavuokaan. Esipaista 200 asteessa n.8 minuuttia 

Täyte:
200 g maitorahkaa
2 kananmunaa
0,5dl sokeria
1tl vanilijasokeria
Persikoita viipaloituna 

Asettele persikkaviipaleet pohjalle nätisti tai vähemmän nätisti. Sekoita täyteaineet tasaiseksi massaksi ja levitä persikoiden päälle tasaisesti. paista 200 asteessa n.25 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja sitten mieluusti vielä jääkaapissa. Nauti kun piirakka on kunnolla jäähtynyt!

Suklaisimmat suklaakeksit ikinä

Nimi kertoo kaiken. Teen näitä keksejä aina sillointällöin, ja opetin nyt jäsen P:n tekemään näitä itse. Ohjeen olen alunperin löytänyt Kinuskikissan sivuilta, ja olen aina yhtä tyytyväinen näihin kekseihin :) täydellinen makupari kylmän maidon kanssa.


SUKLAAKEKSIT (iso satsi)

250g margariinia
5,5dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
3tl leivinjauhetta
1tl suolaa
3dl sokeria
2tl vanilijasokeria
2 kananmunaa
200g suklaata (itse laitan vähän yli puolet maitoa ja loput tummaa)
1dl kookoshiutaleita

Sulata margariini kattilassa. Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Yhdistä vehnäjauhot,leivinjauhe,kaakaojauhe ja suola kulhossa. Sekoita jäähtyneeseen margariiniin sokerit (myös vanilija) ja kananmunat lopuksi yksitellen. Lisää voi-munaseos jauhoihin. Rouhi suklaat ja lisää myös taikinaan nostellen. Lisää viimeiseksi kookosjauhe. Nostele pieniä kökköjä leivinpaperille kauas toisistaan, keksit leviävät kovasti uunissa! Paista n.9 minuuttia että keksit jäävät vielä pehmeiksi ja herkullisiksi.


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Jääteetä

Kesän lähestyessä on kiva aloittaa taas jääteen nautiskelu. Itsetehty jäätee vaan on parempaa kun ei tarvitse käyttää ihan hirveästi sokeria. Tässä on ohje jolla teen itse tosi nopeaa jääteetä kun tarve iskee.


HELPPO JÄÄTEE 
1 sitruuna
2 teepussia (mustaa teetä, perus Liptonia itse käytän)
keitettyä vettä
2rkl sokeria
1rkl hunajaa
jääpaloja
kylmää vettä

Valmista ensiksi kaksi suurta kuppia mustaa teetä. Lisää toiseen hunaja ja sokeri. Anna kuppien jäähtyä. Laita kannuun jääpalat. Purista sitruunasta mehut ja kaada jääpalojen päälle. Lisää sitten teekupit ja lopuksi kylmää vettä tarpeen mukaan. Nauti suoriltaan tai laita jääkaappiin hetkeksi.

Laiskajaakon hiivattomat sämpylät

Nimi näille sämpylöille tulee siitä että nämä on mitä helpoimmat sämpylät valmistaa tuoreen leivän tarpeeseen. Ite väkerrän näitä yleensä keittojen kanssa syötäväksi.


LAISKAJAAKKO SÄMPYLÄT 8KPL

4dl hiivaleipävehnäjauhoja (voi käyttää ihan mitä jauhoja itse tykkää käyttää)
1dl grahamjauhoja
1tl sokeria
1tl suolaa
1rkl leivinjauhetta
2tl hunajaa (siirappi myös sopii)
3dl maitoa/vettä (maussa ei hirveästi eroa onko maitoa vai vettä taikinassa)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita jauhot,suola,sokeri ja leivinjauhe kulhossa lusikalla. Lisää maito ja hunaja ja sekoita taikina tasaiseksi. Lusikoi taikinasta 8 kökköä uunipellille leivinpaperin päälle. Paista n. 8 minuuttia uunin keskitasolla. Anna jäähtyä hieman ennen nauttimista.


Itse nautiskelen nämä aina tälleen kivasti lämpimänä pikkuisen margariininokareen kanssa :P


Ananas-sitruuna mehu

Tehtiin lämpimiä leipiä ja ananaspurkista jäi taas mehut ylitse. Teinpä sitten siitä meille mehua iltapäivän jatkoksi ja olikin tosi hyvä lopputulos. Sopi hyvin myös viinaksen jatkoksi ;)



ANANAS-SITRUUNA MEHUNEN

Ananaspurkin mehu
1 sitruuna
0,5dl sokeria
jäitä
kylmää vettä

Purista sitruunasta mehu ja keitä ananasmehun ja sokerin kanssa kunnes sokeri on sulanut nesteeseen. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Laita kannuun jääpaloja ja kaada mehu niiden päälle, lisää kylmää vettä, sekoita ja tarjoile. 

Kuten sanottu, sopii lantringiksi omasta mielestä todella hyvin :) sokeria voi lisätä toki jos makeammasta mehusta tykkäilee.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Dumle-muffineita

Joskus iskee semmonen "Tylsää... siispä leivon!" -olo. Aikas useinkin jos rehellisiä ollaan. Tein sitten nyt dumle-muffineita tämän kohtauksen iskiessä. Tuli ihan herkullisia, dumlet tosin voisi korvata seuraavalla kerralla vaikka pätkiksiin, dumle-sisus kun muuttuu hieman teollisemman makuiseksi sulaessaan uunissa. Mutta muffinitaikina itsessään oli herkullisen kuohkea.


MUFFINIT n.16 kpl

150g margariinia/voita
1,5dl sokeria 
2 kananmunaa
2dl vehnäjauhoja
1,5dl perunajauhoja
3rkl kaakaojauhetta
1,5dl kermaa
Dumle-karkkeja (tai muuta muffinssin sisälle sopivaista)

Ota voi/margariini huoneenlämpöön n.tunti ennen leipomista. Vatkaa voi/margariini sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahdon joukkoon vuorotellen kerman kanssa kevyesti nuolijalla käännellen, ei vatkaten. Annostele muffinivuokiin lusikallinen taikinaa, paina dumle-karkki keskelle vuokaa ja lisää toinen lusikallinen taikinaa. Paista 225 asteessa n.13 minuuttia.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Suklaa-banaani jäätelö (terveellinenkin jopa!)

Meillä taloudessa jäsen P. on kova syömään jäätelöä, itsekin kyseisestä herkusta kyllä pidän mutta poden aina morkkista herkutellessa :/ onneksi kuitenkin kauan aikaa sitten löysin netistä ohjeen tähän superjäätelöön joka tehdään banaanista. Kevyttä ja herkullista jäätelöä TODELLA vähällä vaivalla :)


SUKLAA-BANAANI JÄÄTELÖ
4 ylikypsää banaania
3tl kaakaojauhetta
2tl kermaa

Paloittele banaanit ja pistä pakastimeen tunniksi tai pariksi. Soseuta mieluusti tehosekoittimessa jäätyneet banaanit, koostumus muistuttaa paljolti jäätelöä jo tässä vaiheessa. Lisää sekaan kaakaojauhe ja kerma ja surauta taas tasaiseksi. Kaada pakasteastiaan ja laita taas pakastimeen pariksi tunniksi. Lopputuloksena saat herkullista morkkis-vapaata jädeä :P

Sushirullasia kotioloissa

Iski eräänä päivänä kauhea sushihimo, onneksi Helsingissä on helppo suunnistaa Oriental Markettiin ostamaan sushivälineitä. Tässä hyvin yksinkertaiseksi todettu sushirullasien ohje.


SUSHIRIISI
4dl sushiriisiä
4,5dl vettä
4rkl riisiviinietikkaa
3rkl sokeria
2tl suolaa

Huuhtele riisiä kylmässä vedessä kunnes vesi muuttuu kirkkaaksi. Kaada huuhdeltu riisi kattilaan ja lisää päälle 4,5dl vettä. Sulje kattila kannella ja kuumenna miedolla lämmöllä kiehuvaksi. Keitä riisiä viisi minuuttia ja nosta se sitten pois lämmöltä. Anna riisin vielä hautua ja vetäytyä kannen alla 20 minuuttia. Kuumenna etikka ja lisää siihen suola ja sokeri. Kaada riisi 20 minuutin jälkeen laakeaan astiaan ja valuta riisiviinietikkaseos tasaisesti riisin päälle sekoittaen sitä leikkausliikkein riisin sekaan. Jäähdytä riisi huoneenlämpöiseksi, tämän jälkeen riisi on valmis käytettäväksi. Huomautus! Käsittele riisiä AINA kostutetuin käsin.

NORIRULLAT
Nori-arkkeja
Valmista sushiriisiä
Kalaa, esim lohta tai vaikka tonnikalasta ja majoneesista tehtyä massaa
Avocadoa
Kurkkua
Porkkanaa
Paprikaa
Wasabia
Soijaa

Kuori ja pilko porkkanat pitkiksi suikaleiksi, keitä niitä kiehuvassa vedessä hetken aikaa jotta ne ovat pehmeitä. Pilko myös avocado, paprika ja kurkku pitkiksi suikaleiksi. Lado käytettävät sushitäytteet lautaselle josta ne on helppo ottaa rullia kootessa.

Aloita rullien kokoaminen laittamalla bambumatolle yksi noriarkki (kiiltävä puoli alaspäin). Kostuta kädet ja levitä puolelle noriarkista sushiriisiä. Tee kädellä tai sormillasi ohut vako vähän alle puolenvälin riisin viemästä tilasta. Levitä ohuelti wasabia vakoon, ja lado sitten omat mieleiset täytteet vakoon. Kostuta noriarkin yläosa vedellä jotta saat tarttumapinnan rullalle. Taittele nyt bambumattoa käyttäen norista tiivis rulla. Leikkaa sahalaitaisella kostutetulla veitsellä rullasta siivuja. Tarjoile nämä valmiit norit inkiväärin, wasabin ja soijan kanssa. 

Kuvalliset tosi kätevät ohjeet sushin kokoamisesta löytyy TÄÄLTÄ

Burgereitapa burgereita

Itsetehdyt purilaiset on meikäläisen mielestä kyllä parasta nannaa ikinä. Vetää neukkuun mäkkäria ja hesburgeria milloin tahansa, vaikken kyseisten hampurilaisketjujen purilaisia mitenkään inhoa (päin vastoin). Tässäpä oma hyväksi havaittu purilaispihvi resepti.


JAUHELIHAPIHVIT UUNISSA 8 kpl

400g jauhelihaa (itse käytän kevyttä)
1dl korppujauhoja
200g kermaviilia
1 kananmuna
1 suuri sipuli
2tl sinappia
1tl sweet chili- soosia
pippuria
suolaa

Lämmitä uuni 225 asteeseen.
Sekoita korppujauho ja kermaviili keskenään. Lisää sitten joukkoon jauheliha, kananmuna ja mausteet. Sekoita tasaiseksi mössöksi. Jaa taikina kahdeksaan yhtä suureen osaan ja taputtele osista ohuita pihvejä uunipellille. Varmista että pihvin keskiosa on ainakin hieman ohuempi kuin reunat, jotta pihvi paistuu tasaisesti. Paista uunissa n.15 minuuttia (hankala sanoa tarkkaan kun oma uuni temppuilee aina miten sattuu niin joskus pihvit valmiita 15 minuutissa ja joskus menee pidempään). Kun pihvit näyttävät valmiilta ota pelti uunista ja käännä pihvit. Aseta viipale cheddaria jos haluat herkullisen sulaneen cheddarsiivun hampurilaiseesi. Aseta vielä uuniin ylimmälle tasolle ja anna olla uunissa puolisen minuuttia. 
Kokoa hampurilaiset sämpylöille (joskus vielä teen omat sämpylät jotka kehtaan tännekin postata) oman maun mukaisten täytteiden kanssa. Omissani on kurkkua, suolakurkkua, sipulia, tomaattia, sinappia, aiolia ja ketsuppia. Ja tietysti se aiemmin ohjeistettu cheddarsiivu :)

Ja purilaisen syömisen helpottamiseksi suosittelen noita ihania suodatinpusseja :) Taustalla komeilee myös kivasti limsa joka kuuluu purilaispäivään meilläkin.

Tonnikalavoileipäkakku

Koska heinäkuussa edessä on taas pikkusiskoni juhlistamista, ripille pääsyn merkeissä, kokeilin joululomalla tehdä voileipäkakkua joka olisi siskon itsensä makuun sopiva, ja mieluusti myös helppo valmistaa koska en ole kovin paljon aiemmin menossa Rovaniemelle juhlaruokia väkertelemään. Teinpä sitten vahingossa maailman parhaan voileipäkakun (omasta mielestä siis)! Tonnikala oli luonnollinen valinta koska sen maku tuntuu menevän jokaiselle.


Tonnikalavoileipäkakku (hyvin pieni)

9 siivua graham paahtoleipää
1dl majoneesia
0,5dl Sinappia (mieluusti aika tujua)
Valkopippuria
Valkosipulijauhetta
1/3 kurkku
2prk tonnikalaa
2 kananmunaa

KORISTELUUN
Majoneesia
Kurkkua
Keitettyä kananmunaa
Tonnikalaa
+  mitä ikinä oma silmä kaipaa kakkuun

Tee ensiksi tonnikalatahna. Keitä ensiksi kananmunat ja laita kylmään veteen odottamaan. Lado majoneesi, sinappi ja mausteet kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Valuta tonnikalasta öljy/vesi pois ja lisää tonnikala majoneesisekoitukseen, jätä kuitenkin toisesta purkista pieni osa koristeluun. Muussaa tasaiseksi massaksi. Leikkaa kurkusta vetinen keskusta pois ja pilko pieniksi palasiksi. Pilko myös keitetty kananmuna pieniksi palasiksi. Jätä kurkun ja kananmunan palaset odottamaan, ÄLÄ sekoita majoneesitahnaan mukaan.
Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Lado lautaselle kolme leipää vierekkäin ja kostuta esim. maidolla johon lisätty pippuria,valkosipulijauhetta ja hieman suolaa. Lado osa tonnikalatahnasta leiville ja levitä tasaisesti, lisää päälle kurkun ja kananmunan palasia. Levitä taas kolme leipäpalaa päälle ja kostuta, lisää loput tonnikalatahnasta ja päälle viimeiset kurkun ja kananmunan palaset. Levitä viimeiset kolme leipäpalaa päälle, kostuta ja paketoi voileipäkakku esim. kelmuun. Vie kylmään asettumaan, aseta myös kakun päälle mieluusti jokin paino, esim leikkuulauta jotta kakku asettuu tiiviiksi. Anna olla kylmässä vähintään 2 tuntia.
Koristele kakku levittämällä päälle ensiksi majoneesia ohuelti, ja koristelemassa vihanneksilla, keitetyllä kananmunalla ja tonnikalalla. 

Taattu makunautinto ;) on sen verran yksinkertaiset ainekset kakussa meneillään että sopii nuoremmankin suuhun. Eikä tarvitse itseään maksaa kipeäksi kun käyttää tonnikalaa vähän paremman kalan sijasta, eettisin vaihtoehto tosin ei ole :/ 

Taukoilu loppukoon!

Nyt saa riittää tämä toimettomuus! Tartun, ja tartuinkin jo, itseäni niskasta kiinni ja päivitän blogin ulkomuodon, nimen ja alan taas lisäilemään tänne tuotoksiani. Koska olen nyt vuoden ja kuukauden abouttiarallaa pitänyt taukoa, tässäpä on muutama kakkunen tästä väliltä joista en tarkempia ohjeita ala lisäilemään.

Tällaisen lakkiaiskakun tein ystävälleni viime kesänä, täytteenä oli yksinkertaisesti toiveesta lakka-omenahilloa ja vispikermasta,tomusokerista ja tuorejuustosta tehty kerma. Koristelu päärynänmakuisella marsipaanilla, ruususilla ja suklaalla. Lakki on sitten omista lakkiaisistani ylitsejäänyt koriste jonka myös asetin kakkuun :)

 Ruusuke pursottelua yksinkertaisen sokerikakkupohjan päälle. Välissä banaania, hilloa ja kermaa.

Yksinkertaisesti lemppari suklaakakkuni <3 laitan joskus tarkemmin kakkupohjan ohjeen tänne, välissä on vadelmakermaa. Kakkuun tulee siis vielä kerma+tummasuklaa+siirappi kiille, mutta kuvan ehdin napsaista tätä ennen :)

Ja lopuksi ihan muuten vaines tehty Viiksivallu :D. Suklaasta pursotetut viikset,monokkeli ja simmu. Muuten kakku onkin kuorrutettu vaahtokarkkifondantilla. Sisältöä en muista yhtään :/