torstai 27. lokakuuta 2011

Maistuvampia kananugetteja

Tässä on itsetehtyä "pikaruokaa" parhaimmillaan. Itse pidän nugeteista ja friteeratusta kanasta muutenkin, ja olen aikaisemminkin kotikonsteilla kokeillut näitä herkkuja, yleensä vaan ovat jääneet valjun makuisiksi. Tällä kertaa tuli kuitenkin laitettua mausteita tarpeeksi (ehkä hieman vielä olis voinut lisätä ;) kun mausteista avokin kaa pidämme) ja korvattua korppujauhot kaapista löytyneen sipsipussin jämistä tehdyllä murskalla. Helppoa, herkullista ja jopa lohduttavaa ruokaa. 

450 g kanan rintaleikettä / ohut leikettä / fileeleikettä (mitä satut löytämään kaupasta)
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl suolaa
3 tl paprikajauhetta
2 tl pippuria
3 tl valkosipulijauhetta 
ripaus grillimaustetta
1 kananmuna
sipsipussin jämiä (käytimme sour cream onioneita) murskattuna pieneksi jauhoksi
Rypsiöljyä paistamiseen

Leikkele kana sopiviksi nugetti paloiksi. Lisää mausteet vehnäjauhojen joukkoon ja riko kananmunan koostumus pienessä kulhossa. Laita vielä sipsimurujauhe omalle lautaselle, jotta voit pyöritellä kanapalat erikseen jokaisessa seoksessa. 
Pyörittele kana ensin jauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi sipsijauheessa. Nosta paperille kuivahtamaan. Kun kanapalat ovat valmiita laita öljyä kattilaan niin että saat nugettipalat varmasti upotettua rasvaan, varmistat näin tasaisen lopputuloksen paistamisessa. Jos haluat käyttää pannua, voit tehdä niin ihan vapaasti. Laita pannulle vähemmän öljyä ja anna kanapalojen kunnolla kuivahtaa ennenkuin paistat ne. 
Kun öljy on lämmin (testaan itse aina yhdellä pakasteranskalaisella, kun alkaa sihistä kovaäänisesti heti ranun tippuessa öljyyn, on lämpötila sopiva) voit laittaa kanapalasia yksi kerrallaan paistumaan. Tarkkaile paistumista, on nimittäin hyvin nopeaa, alle minuutti riittää per kanapala. Nosta paistuneet kanat talouspaperille kuivumaan ja jäähtymään. 
Kun kanat on paistettu paista hieman ranskalaisia lisukkeeksi, tai tee herkullinen salaatti, miten itse kukin tykkää. Meillä tarjottiin tällä kertaa ihan aiolin ja ketsupin kanssa ranskikset ja kanat. Joskus vielä tehdään ranskalaisetkin ihan alusta lähtien itse potusta pilkkomalla, kunhan vaan aika antaa myöten.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti